Soul Cake

Tällä postauksella ei ole oikeastaan päätä eikä häntää. On vain pakko tehdä jotain ja koittaa saada huono olo taka-alalle. Pää on utuinen, ehkä jopa sumuinen. Pulssi tykyttäää jossain käsittämättömissä sfääreissä, se ei ole vaarallista, se on vain epämiellyttävää, kertoi minulle lääkäri. Kädet tärisee ja on sellainen hutera olo. Jos kaikki menee kuiten pitää viikon päästä helpottaa, ajatella jo viikon päästä. Vai helpottaako?

Olen tauottanut lääkkeitä kohta kuuden viikon ajan, sellaisia lääkkeitä, joita olen syönyt vuosia, ehkä vuosikymmenen. Eihän se helppoa ole, mutta kun muuta keinoa ei ole saada oikeaa tulosta verikokeissa, kuin tauottaa lääkkeet. Viimeinen viikko on menossa, se hankalin viikko. Jäljellä on sellainen lääke, joka nostaa pulssia, mutta on muuten tarpeellinen ja hyvä lääke ja pulssia laskeva lääke on tauolla. Tuntuu kuin olisin jatkuvalla maratonilla, istun, ja pulssi hakkaa. Tyhjennän tiskikonetta ja huilaan välillä. Hullua! Kun ensi viikolla käyn verikokeissa ja saan toivottavasti luvan aloittaa lääkkeet (kerta rysäyksellä) uudestaan, niin tulevatko kaikki sivuoireet taas kerran päälle, ihan niin kuin aikoinaan, kun näitä lääkkeitä aloin syömään. Onko olo huonoakin huonompi vai kirmaanko onnellisena kuin nuori hirvi, kun olo onkin loistava.

Keittiöremontin aikaan vannoin, etten enää koske mikroruokiin... vannomatta paras kuitenkin. Jos helpolla haluan päästä, varsinkin niinä päivinä, kun Nörtti on töissä ja minä yksin kotosalla niin aika usein olen popsinut Coriander & co:n Chiken Tikka Masalaa tai Chiken Kormaa. Loistavia molemmat. Jokin aika sitten löysin paikallisesta K-supermarketista Mama Ethiopia kanapataa. Koska en ole ikuna etiopialaista ruokaa maistanut, ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka joskus tulisi sellainen päivä, että kyseiseen maahan pitäisi matkustaa, niin ostin ja kokeilin ja ihastuin ikihyväksi. Ensinnäkin, kyseinen ruoka on lisäaineetonta, mahtavuutta sanon minä! Niin kovin hyvää, keitin kaveriksi riisiä ja lisäsin lautaselle raejuustoa. Hyvää oli ja itse söin tuosta paketista kolme kertaa! Ei siis mitään maailman kalleinta ruokaa!

Etsyssä olen myös viettänyt aikaani, lähinnä ihaillen ihmisten kädentaitoja. Onpa sieltä tarttunut jotain pientä aina mukaan. Viimeksi saapunut, ihanainen kaulakoru. Jotenkin luulen, että kyseisiä koruja tulee olemaan vielä muutama erilainen tämän naisen varastossa. Sen verran veikeitä koruja tuolla on myynnissä.

Olen itsekin pitkästä aikaa taas helmeillyt. Pitäisikin laitella niitä kuvia myös tänne.

Meillä on monena yönä metsästetty. Tiuhti, lauman ainoa tyttö, on myös lauman ainoa metsästäjä. Meillä on Ikeasta ostettuja rottia ja yön pimeydessä meidän suuri metsästäjätär saalistaa pahaa-aavistamattomia jyrsijöitä ja kantaa niitä sitten meidän iloksi makuuhuoneeseen ja kun jyrsijät loppuvat, aletaan tyhjentämään lelukoria, joten aamuisin makkarissa on aikamoinen repertuaari saalista. Typykkä on kovin ylpeä, kun kantaa saalista suussaan, tuollaista hiirtä olen sen nähnyt kantavan, vielä kun siitä saisi kuvan... Toisinaan yöllä typykkä herättää mut naukumisella ja kun havahdun kuuluu "thump" ja saalis tipahtaa lattialle ja lähdetään noutamaan uutta. Hassu kissa!

Tiistaina soitin PeLan toimistolle, meille osoitetulle sosiaalityöntekijälle ja varailin aikaa ensimmäiseen neuvontatapaamiseen. Hän siellä vilkaisi meidän paperit ja totesi, että heidän lääkäri oli laittanut lausunnon, että terveydentila on riittävä, eikä tarvita lisäselvityksiä (iso kivi vierähti rinnan päältä) ja kotikaupungin sosiaalitoimi puoltaa myös meidän suunnitelmia, no ihme olisikin ollut, jos ei olis puoltanut Oli muuten todella sydämellisen kuuloinen ihminen ja puheesta kuuli, että hän hymyili puhuessaan. Maaliskuun lopussa se sitten virallisesti alkaa, adoptioneuvonta. Naureskelin ystävilleni, että enhän toki voi tietää, miltä tuntuu kun testissä plussaa, mutta voisin kuvitella, että se tuntui juuri sellaiselta, millainen olo minulla oli tiistaina, onnellinen. Tosin matka on vasta alussa ja se on pitkä ja mutkainen, mutta jotain pientä edistystä sentään tapahtuu.

Tänään ei sada lunta, mikä on oikeastaan aika ihme, kun miettii tämä talven kelejä. Oikeastaan ulkona on aika kaunista, aurinko voisi kyllä paistaa. Odotan kevättä niin kovasti. Tässä eräänä päivänä, kun aurinko paistoi oli parvekkeella +11!!! Melkein jo katoin sinne päiväkahvit! Ihanaa!! Sääennusteen mukaan lunta on kuitenkin luvassa lisää, mutta mitäpä väliä sillä mulle on, kun ei enää tarvitse tehdä lumitöitä! Kevättä kohti mennään muutenkin, päivät kun ovat jo huomattavasti pidempiä!

Sain vihdoin oman Tulostusenkeli-Epsonin toimintakuntoon! Tämä nimitys juontaa juurensa viime keväälle, kun koulun valokuvatulostin kävi kuumana, toiset tulostivat ennakkotehtävien kuvia, toiset sitten lopputyön kuvia ja osa kuvia portfoliohinsa. Toisinaan koulun Epson päätti ihan omavaltaisesti olla tomimatta ja niinpä päätimme olla kilttejä ja palvoa Tulostusenkeli-Epsonia, jos se vaikka suostuisi toimimaan. Nyt mulla on oma Tulostusenkeli-Epson kotialttarillaan ja nättiä valokuvaa se tulostaa. Ainoa huono puoli on se, että siitä tuli taas pari johtoa lisää työhuoneen johtohelvettiin.

Taidan lähteä hakemaan verenpainemittarin kotikotoa ja jos vaikka saisin Runebergin tortun kaupasta, voisin hieman herkutella.